Talo rakennettu 1977 ja pariskunta ostanut 1987. Pariskunnan
16.muutto on ollut kyseinen talo ja myös heidän pisimpään asuttamansa
koti. Kesämökki sijaitsee Lohjan saaressa ja talo on pidetty, vaikka
töitä on käyty tekemässä kauempanakin.
Mistä sitten lähti tarve kattohuollolle? Talon rakennuttaja ja
edellinen omistaja kyseli mitä remonttia taloon on tehty ja oletti
katolle jo tehtäneen jotain. Myös pariskunnan tuntema remonttimies
ehdotti, että katolle voitaisiin tehdä huolto. ´Omakoti-lehti, siitä me
se kikattiin.´ Olli muistelee. Paikallinen myyjä kävi katolla, otti
kuvat ja kaupat tehtiin.
Katon kunnostus oli
urakkana haastavimmasta päästä. Aumakaton sivut olivat hyvin jyrkät ja
oman haasteen lisäsivät myös kattoikkunat. Mineriittikatolle vaihdettiin
levyjä, pestiin ja maalattiin. Talon takapuolen tiiliseinä myös pestiin
ja käsiteltiin TINO suoja-aineella.
Katto on nyt asiakaspariskunnan mielestä erinnäköinen, ihan kuin uusi. Katto näkyy myös näyttävästi tien puolelle. Pariskunnan mielestä työntekijät olivat ahkeria: ´Tehokasta meininkiä´, Olli kehuu. Kaytös oli oikein hyvä, vaikka työ oli vaikeaa.