Pintamestarit somejakokuva

Miksi tiilikatto kannattaa pinnoittaa?

Onko vanhan tiilikaton pinnoituksesta hyötyä vai olisiko parempi vaihtoehto purkaa koko katto ja asentaa uudet tiilet tilalle? Pyrin tässä artikkelissa havainnollistamaan tiilikaton pinnoituksen hyötyjä päätöksenteon tueksi tätä asiaa pohtiville kiinteistönomistajille ja kiinteistöpäättäjille.

Tiilikaton pinnoitus parantaa katon toimivuutta

Tiilikatto toimii, kun se pitää veden pois kiinteistön rakenteista ja suojaa rakennusta kaikissa sääolosuhteissa. Noin kymmenen vuoden iästä alkaen tiilikatto kuitenkin haurastuu yleensä kiihtyvään tahtiin mm. pakkasrapautumisen takia. Tällöin katto alkaa kerätä sammalta ja jäkälää, jotka puolestaan syövät tiilen sisässä olevaa kalkkia ja haurastuttavat tiiltä entisestään. Ongelmia alkaa tulla esim. silloin kun tiiliä rikkoontuu, sammalta alkaa olla tiilen nokissa niin paljon, että ne nostavat tiiliä ylöspäin ja katto imee vettä itseensä niin paljon että katon kokonaispaino kasvaa huomattavasti paikoittain tai kokonaisuudessaan. Katon pesu ja pinnoitus pysäyttää tämän kehityskulun ja oikeaan aikaan suoritettu pinnoitus tekee katosta ominaisuuksiltaan uudenveroisen.

Pinnoitetun tiilikaton elinikä pitenee

Tiilikaton pinnoitus on pitkäaikainen ratkaisu katon kunnossapitoon. On tärkeää, että pinnoituksen suorittaa kattopinnoituksiin erikoistunut tai vähintäänkin huolellisesti perehtynyt ja kokenut tekijä. Pinnoitustöissä tärkeintä on pohjatyö ja se täytyy tiilikatolla suorittaa riittävät ominaisuudet omaavalla pesurilla sekä sammaleenestoaineella. Myöskään korjaustöitä kuten harjan ja läpivientien tiivistystä tai aluskatteen korjausta ei sovi jättää väliin. Tässä vaiheessa oiotaan helposti, jolloin lopputuloksen kestävyys ei ole parasta mahdollista luokkaa. Oikein suoritettuna katolle saadaan pinnoituksella kymmeniä vuosia lisää elinikää. Tavoitteena pitää olla, ettei kattoa tavitsisi vaihtaa ollenkaan uuteen kiinteistön elinkaaren aikana.

Tiilikatto näyttää paremmalta pinnoitettuna

Kattopinnoitteet ovat kehittyneet huimasti viimeisten vuosikymmenten aikana sekä kovan tutkimustyön sekä käytännön tekemisestä saadun näkemyksen tuloksena. Käytännön toteutuksessa Pohjolan Pintamestarit Oy on ollut etulinjassa vuosituhannen alusta saakka ja yhteistyö on ollut kattopinnoitusvalmistajien kanssa tiivistä. Tämä näkyy työn lopputuloksessa myös visuaalisella tasolla. Tiilikatto näyttää pinnoitettuna todella hyvältä ja värin voi määritellä juuri sellaiseksi kuin haluaa. Katto on kiinteistön kolmas julkisivu ja pinnoitettu katto ajaa tässäkin suhteessa asiansa paremmin kuin hyvin.

Tiilikaton pinnoitus säästää rahaa verrattuna tiilien vaihtoon

Eikö kuitenkin olisi helpompi purkaa koko katto ja asentaa uusi tilalle? Tiilet / kattopellit saa kaupasta samaan hintaan mitä pinnoitus maksaa, miksi siis kannattaisi pinnoittaa? Tämä on usein ihan totta; uudet kattomateriaalit saa kaupasta samaan hintaan mitä tiilikaton pinnoitus maksaa kokonaisuudessaan. Tässä yhtälössä saattaa kuitenkin unohtua, että vanha katto ei purkaudu eikä uusi katto asennu itsestään. Otetaan esimerkiksi jätemaksut. Kattotiili painaa yleensä noin 4–5 kg ja jos laskee, että yhdelle neliölle tiiliä mahtuu 9 kpl, niin esimerkiksi 250 m2 katon tiilien yhteenlaskettu paino on noin 10 000 kg. Lajitellun betonin kaatopaikkamaksu on noin 100 €/tonni, joten pelkkä jätekustannus on jo 1 000€ luokkaa. 10 000 kg:n työstäminen alas ja ylös kaikkine lisätöineen vaatii myös jonkin verran työtunteja ja pelkkien uusien materiaalien osuus kattoremonteissa onkin useimmiten noin 20–30% luokkaa. Kun kustannuksia laskee auki, niin lopputulemana on, että tiilikaton pesun ja pinnoituksen kustannus on kaikkine lisätöineen lähes poikkeuksetta vain murto-osan uuden katon vaihdon hinnasta.

Tiilikaton pinnoitus on vastuullinen toimenpide

Vanhaa tiilikattoa ei tietenkään aina kannata alkaa pinnoittaa, vaan joskus katto on tullut tiensä päähän, jolloin tulee suorittaa perusteellinen kattoremontti. Katon kunnostuksen vaihtoehdot kannattaa kuitenkin aina selvittää ennen päätöksentekoa. Usein pinnoituksella säästetään rahan lisäksi muitakin resursseja, kun kaatopaikalle ei tarvitse viedä niin paljon tavaraa eikä uutta kattomateriaalia valmistaa ja toimittaa. Yrityksemme perusajatus on vanhan kunnostaminen uudenveroiseksi ja tavoitteemme on, että mahdollisimman moni vanha katto olisi huippukunnossa vuodesta toiseen. Uskomme, että pitämällä tiilikatot kunnossa pinnoittamalla säästyy pitkässä juoksussa huomattavasti luonnonresursseja ja se on näin ollen vastuullinen toimenpide kiinteistönomistajalta.

Jos epäilet että tiilikattosi kaipaa kunnostusta niin pyydä kattopinnoitusasiantuntija käymään ja katsotaan mikä on tilanne. Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

Terveisin

Jaakko Rekilä, Toimitusjohtaja

Pohjolan Pintamestarit Oy