Katon pesu on tärkeä osa huoltoa
Katon pesu pidentää katon ikää
Suosittelemme katon puhdistusta, kun sammalta tai pinttynyttä likaa on selvästi näkyvissä, mutta katto on kohtuullisen uusi (alle 10 vuotta) tai vasta pinnoitettu. Tiilikatoille ja huopakatoille, joille sammalta on alkanut kertyä, käytetään lisäksi sammaleenestoainetta, joka tehostaa pesun vaikutusta huomattavasti. Peltikaton pesu suoritetaan samalla periaatteella, mutta sammaleenestoaineen sijaan käytetään peltikatoille sopivia pesuaineita. Katon pesu kannattaa suorittaa noin 5–10 vuoden välein, jolloin kattopinta pysyy puhtaana ja uuden maalauksen tai pinnoituksen tarve siirtyy vuosilla eteenpäin.
Katon pesulla ehkäistään riskejä ja rasitusta
Taloa ympäröivät puut varjostavat kattoa ja pudottavat sen pintaan lehtiä, havunneulasia ja muuta eloperäistä materiaalia, mikä luo erityisesti tiilikatolle otollisen kasvualustan sammaleelle, jäkälälle ja levälle. Kun sammal pääsee iskemään kattoon, se alkaa nopeasti rapauttaa kattopintaa. Tämä johtuu pakkasrapautumisesta, joka syntyy, kun sammal syö tiilikatossa tiilen sisässä olevaa kalkkia, jolloin vesi pääsee tiilen sisään. Tiilen sisällä oleva vesi jäätyy pakkasella, jolloin se laajenee ja rapauttaa kiveä. Huopa- ja peltikatoissa ilmiö on hieman erilainen, mutta kasvuston sekä mm. siitepölyn ja ilmansaasteiden vaikutuksesta kattopinta kuluu kiihtyvään tahtiin, jos pesua ei suoriteta ajallaan.
Rapautumisen seurauksena katon vuotoriski suurenee ja katon paino nousee, mikä aiheuttaa rasitusta kattorakenteille. Likaiselta ja kasvuston peittämältä katolta ei pääse sadevesi suunnitellulla tavalla pois, mikä saattaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Luonnollisesti sammalkasvusto sekä muut epäpuhtaudet vaikuttavat epätoivotulla tavalla katon sekä usein myös koko kiinteistön ulkonäköön.


Katon pesu suojaa koko taloa
Katto suojaa kaikkea sen alla olevaa, mutta katon kunnon merkitystä saatetaan aliarvioida. Pienellä ylläpitokustannuksella voidaan kuitenkin paitsi hidastaa katon rapautumista ja pidentää sen huoltoväliä pintakäsittelyn osalta, suojata myös koko taloa. Katon pesu pitää katon puhtaana, mikä edesauttaa mahdollisuutta pitää katto myös muutoin hyväkuntoisena ja kestävänä. Lisäksi sadevesi poistuu puhtaalta katolta oikeaoppisesti eikä imeydy kattopintaan ja katolla kasvaviin kasvustoihin.
Sammal poistetaan tiilikatolta riittävällä paineella sekä vesimäärällä suoritettavan painepesun avulla tehokasta sammaleenestoainetta hyväksikäyttäen. Painepesu puhdistaa katon kaikesta näkyvästä liasta ja sammaleenestoaineen avulla sammal saadaan tuhottua itiöstöineen kattopintojen syvimpiä huokoisia myöten. Sammaleen poisto katolta on sitä helpompaa, mitä vähemmän sitä on ehtinyt kertyä. Siksi katon säännöllinen puhdistaminen on katon kunnossa pysymisen kannalta tärkeä juttu.
Myös peltikattojen ja huopakattojen pintaan tarttuu helposti epäpuhtauksia, jotka kuluttavat kattopintaa ja lyhentävät näin katon maalaus-/uusimisväliä. Säännöllisellä pesulla tehokkailla kattopesuaineilla höystettynä saadaan pidettyä peltikatot ja huopakatot puhtaina ja isomman kunnostuksen suoritusväliä pidennettyä vuosikaupalla.
Huolehdimme kattosi kunnosta tarkastamalla pesun yhteydessä katon yleiskunnon ja teemme mahdolliset korjaavat toimenpiteet. Säännöllisen kattopesun ansiosta pienet vauriot havaitaan ajoissa, jolloin vältytään yllätyksiltä ja isommilta ongelmilta. Lisäksi pesun yhteydessä voidaan arvioida tarkasti maalauksen ja pinnoituksen tarve sekä tehdä suunnitelma pintakäsittelyn osalta hyvissä ajoin.
Katon pesua saatavilla läpi Suomen
Paikalliset Pintamestarit hoitavat katon pesut koko valtakunnan alueella. Toimimme seuraavista toimipisteistä käsin: Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Kokkola, Seinäjoki, Kuopio, Rovaniemi ja Lappeenranta
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka usein katto tulisi pestä?
Katto kannattaa pestä noin 5–10 vuoden välein kattomateriaalista ja ympäristöstä riippuen. Jos taloa ympäröi paljon puita tai katto on varjoisassa paikassa, pesu voi olla tarpeen useammin, sillä kosteissa ja varjoisissa olosuhteissa sammalen kasvu kiihtyy huomattavasti.
Voinko pestä katon itse vai kannattaako turvautua ammattilaiseen?
Katon pesu itse on mahdollista, mutta ammattilainen tekee työn turvallisemmin ja tehokkaammin oikealla kalustolla sekä oikeilla pesuaineilla. Väärä vedenpaine tai sopimaton pesuaine voi vaurioittaa kattomateriaalia, jolloin pesusta koituu enemmän haittaa kuin hyötyä – erityisesti tiili- ja huopakatoilla.
Mikä on paras vuodenaika katon pesulle?
Katon pesu onnistuu parhaiten keväällä tai kesällä, kun lämpötila on plussan puolella ja katto kuivuu pesun jälkeen nopeasti. Syksyllä pesu on myös mahdollista, mutta talvella pakkanen estää pesun suorittamisen turvallisesti ja tehokkaasti.
Miten sammaleenestoaine toimii ja kuinka kauan sen vaikutus kestää?
Sammaleenestoaine imeytyy syvälle kattomateriaalin huokoisiin ja tuhoaa sammalkasvuston sekä sen itiöt kokonaan, estäen uuden kasvuston syntymisen. Aineen vaikutus kestää tyypillisesti useita vuosia, mutta sen teho riippuu katon materiaalista, ympäristöolosuhteista ja sademäärästä.
Mitä tapahtuu, jos katon pesua laiminlyödään pitkään?
Pitkään laiminlyöty katto altistuu pakkasrapautumiselle, kun sammal syö tiilikatossa kalkkia ja vesi pääsee tiilen sisään jäätymään. Tämä kasvattaa vuotoriskiä, rasittaa kattorakenteita ja voi johtaa huomattavasti kalliimpiin korjaustarpeisiin – pahimmillaan koko katon uusimiseen ennenaikaisesti.
Sisältääkö katon pesu myös vesikourujen puhdistuksen?
Kyllä, Pintamestareiden katon pesu sisältää myös vesikourujen puhdistuksen havunneulasista, oksista, lehdistä ja muusta eloperäisestä roskasta. Puhtaat vesikourut varmistavat, että sadevesi poistuu katolta suunnitellulla tavalla eikä aiheuta kosteusvaurioita rakennukselle.
Miten tilaan katon pesun Pintamestareilta ja kuinka nopeasti työ voidaan suorittaa?
Katon pesun voi tilata helposti soittamalla numeroon 0400 993000, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@pintamestarit.fi tai jättämällä soittopyynnön verkkosivuilla. Pintamestarit toimivat koko Suomessa useista toimipisteistä käsin, joten paikallinen tiimi pystyy yleensä sopimaan työn aikataulun joustavasti tarpeidesi mukaan.
Pyydä tarjous
Pohjolan Pintamestarit tarjoaa laadukasta ja luotettavaa palvelua tiilikattojen, peltikattojen ja huopakattojen pesuihin, pinnoituksiin, maalaukseen sekä huolto- ja korjaustoimenpiteisiin.
Näin prosessi etenee
- Kerro meille kohteesi perustiedot ja pyydä tarjous.
- Keskustelemme tarpeistasi ja toiveistasi katon pesun tai pinnoituksen suhteen.
- Kartoitamme katon tämänhetkisen kunnon ja suosittelemme katollesi parhaiten sopivan ratkaisun. Ammattilaisemme suorittavat katon kunnostuksen sovittuna ajankohtana.

Kysyttävää?
puh. 0400 993000
info@pintamestarit.fi
Jätä soittopyyntö

Tilaa maksuton kuntotarkastus
Milloin olet viimeksi tarkastanut kattosi kunnon? Ota yhteyttä ja tilaa kuntotarkastus.

Tilaa vesikaton huolto-opas
Ennakoinnilla säästät ja varmistat normaalin arkipäivän katon alle.

Tilaa nyt – Maksa osissa
Tiesithän, että voit maksaa myös erissä? Meiltä saat jopa 6 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa.


