
Huopakaton
pesu ja pinnoitus
Teemme huopakattojen pesut ja pinnoitukset pitkään kokemukseen perustuvalla ammattitaidolla koko Suomessa. Tehtävämme on huolehtia että suomalaiset huopakatot ovat pohjoisten olosuhteisen vaatimassa huippukunnossa ympäri vuoden ja vuodesta toiseen. Kehitämme konseptiamme koko ajan paremmaksi ja tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme maailman paras kattopinnoituspalvelu.
Miksi pinnoitus?
Aurinko, vesi, sammal, lumi, jää ja pakkasrapautuma kuluttavat huopakatosta suojaavaa kulutuspintaa pois jolloin bitumi tulee esille ja tekee ennen pitkää reiän huopakattoon. Huopakatto vaatii tällöin paikkaustoimenpiteitä sekä uudelleenpinnoituksen. Jos katon pinnotus jätetään tekemättä, seurauksena voi olla katon vuotaminen ja mittavan kattoremontin tarve. Mittavaa kattoremonttia ei tarvita, jos pesu ja pinnoitus suoritetaan oikealla tavalla oikeaan aikaan.
Huopakaton pinnoituksella kattopinta saadaan uutta vastaavaan kuntoon, jolloin yllä mainittu kehitys pysähtyy ja lopputuloksena katolle saadaan vähintään tuplasti lisää elinikää. Menetelmällämme huopakatto saadaan uudenveroiseksi sekä ulkonäöllisesti että suojausominaisuuksiltaan vain murto-osalla kattoremontin hinnasta. Uskomme että kattoa ei useinkaan tarvitse vaihtaa uuteen koko rakennuksen elinkaaren aikana jos katolle tehdään oikeat huoltotoimenpiteet oikeaan aikaan.
Pinnoituksen hyödyt?
Menetelmällämme huopakatolle saadaan:
- 100 %:n vedeneristyskyky ja vesitiiveys. Kestää myös seisovaa vettä
- Täydellinen suoja mm. uv-säteilyä, sammaloitumista, pakkasrapautumista ja ilmansaasteita vastaan
- Erittäin kestävä ja elastinen pinta
- Erinomainen värin ja kiillon pysyvyys.
- Käyttöajan odote yli 25 vuotta. Pitkä huoltoväli.
- Erinomainen mekaanisen ja kemiallisen rasituksen kesto.
- Ei rajoituksia katon kunnossapitotöille kesällä ja talvella (mm. lumenpudotukset)
- Saumaton ja yhtenäinen pinta, jolloin pienempi vuotoriski
- Ei tulitöitä, purkutöitä, jätekustannuksia tai paloriskiä
Miten huopakaton pinnoitus onnistuu?
Huopakaton kunnostus Pintamestareiden menetelmällä sisältää pesun ja pinnoituksen lisäksi vesikourujen puhdistuksen, mahdollisten kuplien korjaukset ja reikien paikkaukset, läpivientien tiivistykset, katon peltityöt sekä katon muiden osien korjaukset tarpeen mukaan. Kattopesu tehdään aina vasta kun tarvittavat katon korjausteoimenpiteet ja pinnoituksen pohjatyö on tehty viimeisen päälle huolellisesti. Ennen urakan aloittamista tehdään kokonaisvaltainen katon kuntotarkastus, jossa käy ilmi katon korjaustarpeet.
Pesu
Huopakaton pesu tehdään sopivalla vesimäärällä ja paineella varustetulla korkeapainepesurilla, jotta sammal ja muut huopakatolle kerääntyneet epäpuhtaudet saadaan poistettua katolta. Sammalen poisto huopakatolta viimeistellään sammalenestoaineen avulla, joka täydentää korkeapesun vaikutusta tuhoten itiöt huopakaton sisältä. Näillä tekniikoilla huopakaton puhdistus tekee parhaan mahdollisen tartuntapohjan uudelle pinnoitteelle.
Pinnoitus
Huopakaton pinnoitus tehdään niin että kattopinnalle valitaan parhaiten soveltuva huopakattopinnoite, joka asennetaan tehokasta korkeapaine- tai kaksikomponenttiruiskua käyttäen. Huopakattopinnoitteet tehdään yhteistyössä parhaiden maalitehtaiden kanssa. Yksi varteenotettava vaihtoehto huopakatolle on polyureapinnoite. Huopakaton pinnoitus polyurealla soveltuu erityisesti tasakatoille, joista se tekee täysin vesitiiviin ja erittäin pitkäikäisen. Polyureapinnoitteet kestävät erinomaisesti myös mekaanista ja kemiallista kulutusta ja soveltuvat todella monipuolisesti esim. teollisuuden eri käyttökohteisiin. Toinen hyvä vaihtoehto on kotimainen Elaproof-pinnoite, jolla huopakatolle saadaan myös erinomaiset ominaisuudet kestämään pohjoismaisia sääolosuhteita. Huopakattojen pinnoitukset tehdään aina takuutyönä vähintään viiden vuoden takuulla.
Huolto ja tiivistykset
Huopakatot tulisi huoltaa säännöllisesti. Huopakattojen puhdistukset on hyvä tehdä jopa vuosittain. Helpoiten huopakaton huolto onnistuu Pintamestareiden huoltosopimuksen avulla. Tällöin vuosittaisesta huollosta ei tarvitse huolehtia itse ja huoltokäynnistä saa luettavaksi kirjallisen huoltoraportin mahdollisine toimenpidesuosituksineen. Lue lisää kattohuolloista!
Kattoremonttia voidaan siirtää useilla vuosilla eteenpäin suorittamalla huopakaton korjauksia täsmäiskuin nestemäisellä ja liotinvapaalla Kemperol-vedeneristemassalla. Esimerkiksi kerrostalojen tasahuopakattojen suurimmat riski- ja vuotokohdat ovat yleensä läpiviennit ja kattokaivot, joiden alkuperäinen vesitiiveys on saavuttanut elinikänsä pään, mutta tasoalueet ovat vielä hyvässä kunnossa. Näiden kohdalla saumattomasti kaikkiin muotoihin muovailtavissa olevat ja jopa 25 vuoden eliniänodotteen omaavat Kemperol-vedeneristeet ovat paras ja kustannustehokkain ratkaisu katon korjaamiseen ja kattoremontin siirtämiseen vuosien päähän.
Mestarit apuun ympäri Suomen
Paikalliset Pintamestarit hoitavat kattohuollot, kuntotarkastukset, kattojen pesut ja kattopinnoitukset koko valtakunnan alueella Toimimme seuraavista toimipisteistä käsin: Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Kokkola, Seinäjoki, Kuopio, Rovaniemi ja Lappeenranta.
TILAA NYTMAKSA OSISSA
Rahoituslaskuriin

Tarjouspyynnöt ja tiedustelut
Soita 0400 993000

PINTAMESTAREILLE
on myönnetty ISO 9001 sertifikaatti


Huopakaton polyureapinnoitus, Oulu
”Tällä ratkaisulla säästimme yli 20 000 euroa”
Lue lisääJätäsoittopyyntö
Milloin olet viimeksi käynyt katolla?Kevät on paras ajankohta tarkistaa katon kunto
Tilaa veloitukseton arviokäynti tai pyydä tarjous!
Mestareiden
menetelmä

1. Katon ja kattorakenteiden kuntotarkastus
Kokenut työnjohtaja tarkastaa katon, kattorakenteiden ja yläpohjan kunnon.

2. Korjaustoimenpiteet
Tarkastuksessa havaitut puutteet korjataan kuntoon ammattitaidolla. Tiivistyksiin, paikkauksiin ja muihin katolla havaittuihin korjaustarpeisiin löytyy laadukkaat tuotteet ja tehokkaat menetelmät.

3. Katon pesu
Katto ja vesikourut pestään puhtaaksi. Pintamestareiden pesukalusto on erittäin tehokas ja monipuolinen, minkä ansiosta pesupainetta, vesimäärää, pesutekniikkaa ja veden lämpötilaa voidaan säätää niin, että katto saadaan varmasti täysin puhtaaksi.

4. Puhtaanapito
Pintamestareiden edistyksellisellä kattopesujärjestelmällä pesuvesi voidaan ohjata haluttuun paikkaan. Siisteyden varmistamiseksi istutukset ja muut arat paikat suojataan tarpeen mukaan kevytpeitteillä.

5. Sammalenpoistoaine
Huopakaton huokosissa asusteleva sammal, jäkälä, levä ja muu eliöstö tuhotaan katolta viimeistä itiötään myöten tehokasta sammalenpoistoainetta käyttäen.

6. Katon pinnoitus
Katto pinnoitetaan polyurea- tai Elaproof-pinnoitteella, jotka kestävät erinomaisesti pohjoiset olosuhteet ja suojaavat parhaalla mahdollisella tavalla kattoa, sen alapuolella olevaa rakennusta sekä rakennuksen asukkeja.

7. Huoltosopimus
Huoltosopimus sisältää katon kuntotarkastuksen, puhdistustoimenpiteet ja tarvittavat korjaustoimenpiteet.
Tarkempi sisältö räätälöidään kohteen vaatimusten mukaan.
Pyydä
tarjous!